Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

INDONESIA

50 vuotta erikoistienraivaajana

Alisten Lumare

50 vuotta erikoistienraivaajana
  • SYNTYNYT 1927

  • KASTETTU 1962

  • TAUSTA Entinen poliisi, joka palveli erikoistienraivaajana yli 50 vuotta.

VUONNA 1964 minut määrättiin erikoistienraivaajaksi Manokwariin Länsi-Papuaan. Siellä paikallinen papisto vastusti vihamielisesti pientä seurakuntaa. Pian saapumiseni jälkeen protestanttinen pappi ryntäsi talooni.

”Aion tuhota tämän talon ja raivata kaikki Jehovan todistajat pois Manokwarista”, hän jylisi.

Poliisikoulutukseni vuoksi en säikähtänyt hänen uhoaan. Vastasin hänelle tyynesti, ja hän lähtikin rauhoittuneena pois (1. Piet. 3:15).

Tuohon aikaan Manokwarissa oli vain kahdeksan julistajaa. Nykyään, noin 50 vuotta myöhemmin, alueella on seitsemän seurakuntaa. Paikallisessa konventissa oli vuonna 2014 läsnä yli 1 200 henkeä. Tunnen todellista tyydytystä nähdessäni, mitä Jehova on saanut aikaan tuolla kaukaisella alueella.