Kun kissat villiintyvät

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA AUSTRALIASTA

SAALISTAJA hiipii eteenpäin pää matalana, irrottamatta katsettaan uhrista. Se pysähtyy ja kyyristyy. Lihakset värisevät kellanruskean turkin alla. Sitten yhtäkkiä se ampaisee kuin nuoli kohti säikähtävää saalista. Yhdellä pyyhkäisyllä se naulitsee uhrin kynsillään maahan.

Tämän kuolinkamppailun näyttämönä ei ole Afrikka vaan Australia. Ketterä saalistaja ei ole voimakas leijona vaan pieni villikissa. Australiassa on arviolta 12 miljoonaa villikissaa, jotka kuljeskelevat maan pohjoiskärjen trooppisissa viidakoissa, etelän Alppien koleissa korkeuksissa ja keskiosan tasankojen paahteessa.

Villikissan ominaisuuksia

Australian villikissat näyttävät kotikissoilta, koska niistä ne polveutuvat. Turkissa on samoja värejä – mustaa, valkoista, harmaata, punertavan keltaista – ja samoja kuvioita – se voi olla laikullinen, yksivärinen tai juovikas. Villikissoilla on kuitenkin yleensä lihaksikkaampi kaula ja hartianseutu. Urokset painavat 3–6 kiloa ja naaraat 2–4 kiloa. Kotikissat ovat useimmiten riippuvaisia ihmisistä, mutta villikissat ovat täysin itsenäisiä ja välttelevät ihmisiä.

 Näiden villikissojen esi-isät tulivat Australiaan ensimmäisten eurooppalaisten siirtolaisten mukana, ja 1800-luvulla ne levisivät kautta mantereen. Monet kissat karkasivat ihmisiltä, toiset taas päästettiin vapaiksi, kun laidunmaita tuhonneita kaniinilaumoja yritettiin 1880-luvulla saada aisoihin. Kissat sopeutuivat nopeasti luontoon, ja niistä tuli yksi Australian yleisimmistä muualta tuoduista lajeista. Nykyään niitä on mantereen joka kolkassa ja monilla pienillä ulkosaarilla.

Verraton sopeutumiskyky

Villikissat lisääntyvät nopeasti. Naaraalla on jo alle vuoden ikäisenä pesue, johon saattaa kuulua peräti seitsemän pentua. Sen jälkeen se voi synnyttää vuosittain jopa kolme pesuetta, joissa kussakin on neljästä seitsemään pentua. Se pysyy hedelmällisenä koko ikänsä, seitsemästä kahdeksaan vuotta. Jos yksi villikissa synnyttää vain kolme naarasta ja kolme urosta vuodessa ja sen naaraspuoliset jälkeläiset tekevät samoin, niin seitsemän vuoden kuluttua sillä voi olla muutama tuhat jälkeläistä.

Australian ankarassa ilmastossa ei kuitenkaan pelkkä määrä takaa eloon jäämistä. Kissat saalistavat usein illan viiletessä tai aikaisin aamulla. Päivän kuumimman ajan ne nukkuvat ontoissa puunrungoissa tai kaniinien koloissa. Villikissat ovat valloittaneet kaikkein karuimmatkin erämaat, sillä niiden ei tarvitse juoda vettä pysyäkseen elossa. Ne saavat kaiken tarvitsemansa nesteen tuoreesta lihasta.

Villikissoille myös kelpaa monenlainen ravinto. Mieluisinta syötävää on kaniini, mutta erään ympäristöelimen verkkosivuilla sanotaan: ”Lajeihin, joita kissat tappavat ja syövät, kuuluu yli 100 kotoperäistä lintua, 50 nisäkästä ja pussieläintä, 50 matelijaa sekä lukuisia sammakoita ja selkärangattomia.” (New South Wales National Parks and Wildlife Service.) Villikissoilla on suunnaton ruokahalu. Uroksen päivittäin syömä määrä vastaa 5–8 prosenttia sen ruumiinpainosta. Jos naaraalla on pentuja, se kuluttaa joka päivä määrän, joka on jopa 20 prosenttia sen ruumiinpainosta. Eräällä syrjäisellä saarella vain 375 villikissaa söi 56000 jänistä ja 58000 merilintua yhdessä ainoassa vuodessa.

Useimmista Australian kotoperäisistä eläimistä ei ole villikissalle vastukseksi. Ympäristölehti Ecosin mukaan villikissoja pidetään saalistustapojensa vuoksi syypäänä siihen, että ”yritykset palauttaa uhanalaisia nisäkkäitä takaisin Australian karuun luontoon eivät ole tuottaneet kovin paljon tulosta”.

Lemmikki vai tuholainen?

Kissat ovat muinaisen Egyptin ajoista lähtien olleet suosittuja lemmikkieläimiä. Australiassa 37 prosentilla perheistä on vähintään yksi kissa. Niitä ei useinkaan ole leikattu, ja ei-toivotut pennut jätetään joskus lähimmälle pensastolle, missä ne kasvavat, lisääntyvät ja kasvattavat villiä kantaa.

Jotta suloinen lemmikki ei muuttuisi ympäristötuholaiseksi, edellä mainittu ympäristöelin suosittelee seuraavaa: Pidä kissa sisällä, etenkin öisin. Anna sille tarpeeksi ruokaa. Hanki sille kaulapanta, lappu tai mikrosiru. Kiinnitä siihen kolme suurta kelloa, joiden ääni varoittaa luonnonvaraisia eläimiä. Vie kissa leikattavaksi. Rakenna pihan ympärille aita, joka pitää kissan pihassa.

Nämä toimet vaativat aikaa ja rahaa, mutta australialaisille kissojen ystäville ne saattavat maksaa vaivan.

[Kuva s. 20]

Yksi Australian 12 miljoonasta villikissasta

[Lähdemerkintä]

Joel Winter/NSW National Parks and Wildlife Service, Australia

[Kuvan lähdemerkintä s. 21]

Department of Natural Resources and Mines