Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

 APUA PERHEILLE | LASTENKASVATUS

Miten sanoa ei?

Miten sanoa ei?

HAASTE

Kun sanot lapsellesi ei, hän vain jatkaa mankumista. Hänen kiukuttelunsa koettelee kärsivällisyyttäsi äärimmilleen. Hän ei rauhoitu, sanotpa tai teetpä mitä tahansa, ja lopulta sinusta tuntuu, ettei sinulla ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa periksi. Jälleen kerran ärsyynnyt ja päättäväinen ”ei” vaihtuu vastahakoiseksi myöntymiseksi.

Tämän uuvuttavan kierteen voi katkaista. Tarkastellaanpa kuitenkin ensin sitä, mitä kaikkea liittyy siihen, että sanoo lapselle ei.

MITÄ SINUN OLISI HYVÄ TIETÄÄ?

Kieltäminen ei ole julmaa. Jotkut eivät ole samaa mieltä vaan sanovat, että vanhemman täytyy perustella asiaa, selittää kantaansa tai jopa neuvotella lapsen kanssa. He tähdentävät, että lapselle ei tulisi sanoa ei, koska se voisi pahoittaa hänen mielensä.

On totta, että kieltäminen voi aluksi saada lapsen harmistumaan. Se opettaa hänelle kuitenkin erään perustotuuden: elämään kuuluu se, että täytyy hyväksyä tietyt rajat. Antamalla periksi heikennät auktoriteettiasi ja opetat lapselle, että aina kun hän haluaa jotain, hän saa sen marisemalla. Tämä voisi todellisuudessa olla lapselle karhunpalvelus ja tehdä hänestä ajan mittaan katkeran. Loppujen lopuksi kuinka paljon lapsi voi kunnioittaa vanhempaa, joka on helposti ohjailtavissa?

Se että lapselle sanoo ei, valmistaa häntä nuoruuteen ja aikuisuuteen. Hän oppii näkemään, mitä hyötyä on siitä, että kieltää itseltään jotain. Lapsi, joka oppii tämän arvokkaan asian, ei todennäköisesti anna periksi, kun häntä teinivuosina ehkä painostetaan kokeilemaan huumeita tai harrastamaan esiaviollista seksiä.

Se että lapselle sanoo ei, valmentaa häntä myös aikuisuuteen. ”Tosiasia on, että me [aikuiset] emme aina saa sitä, mitä haluamme”, kirjoittaa kasvatusalan asiantuntija David Walsh. ”Emme siis tee lapsillemme mitään palvelusta, kun opetamme heille, että maailma tarjoaa aina hopealautasella kaiken, mitä he haluavat.” *

 MITÄ VOIT TEHDÄ?

Pidä mielessä tavoitteesi. Haluat varmasti, että lapsestasi tulee kypsä, tasapainoinen aikuinen, joka menestyy elämässään. Toimit kuitenkin tätä tavoitetta vastaan, jos annat hänelle kaiken, mitä hän pyytää. Raamatussa sanotaan, että jos jotakuta ”hemmottelee – – nuoruudesta lähtien, niin hänestä tulee myöhemmin elämässään kiittämätön” (Sananlaskut 29:21). Se että sanoo lapselle ei, on siis osa kuria, joka tuottaa toivottua tulosta. Tällainen kasvatus ei vahingoita lasta vaan auttaa häntä. (Raamatun periaate: Sananlaskut 19:18.)

Ole päättäväinen, kun sanot ei. Lapsesi ei ole kanssasi tasavertainen. Sinun ei tarvitse neuvotella esittämästäsi kiellosta hänen kanssaan ikään kuin tarvitsisit sille hänen hyväksyntänsä. Kun lapset kasvavat, heidän täytyy tietenkin oppia käyttämään ”havaintokykyään” niin että he osaavat erottaa ”sekä oikean että väärän” (Heprealaisille 5:14). Ei siksi ole väärin perustella asiaa lapselle. Älä kuitenkaan väittele pienen lapsen kanssa loputtomasti siitä, miksi sanoit ei. Mitä enemmän kiistelet hänen kanssaan, sitä enemmän kieltosi kuulostaa toivomukselta eikä lujalta päätökseltä. (Raamatun periaate: Efesolaisille 6:1.)

Pysy päätöksessäsi. Lapsi voi koetella päätöstäsi marisemalla tai anelemalla. Jos näin tapahtuu, kun olette kotona, mitä voit tehdä? ”Ota välimatkaa lapseesi”, suositellaan kirjassa Loving Without Spoiling. ”Sano hänelle: ’Jos olet kitinätuulella, saat olla, mutta minä en halua kuunnella sitä. Sinun täytyy mennä omaan huoneeseesi. Tule sitten takaisin, kun olet valmis lopettamaan.’ ” Aluksi sinulle voi olla vaikeaa osoittaa tällaista lujuutta – ja lapselle voi olla vaikeaa hyväksyä sitä. Hänen vastustuksensa kuitenkin todennäköisesti heikkenee, kun hän tajuaa, että tarkoitat mitä sanot. (Raamatun periaate: Jaakobin kirje 5:12.)

Älä sano lapselle ”ei” vain korostaaksesi arvovaltaasi.

Ole järkevä. Älä sano lapselle ”ei” vain korostaaksesi arvovaltaasi. Raamattu sen sijaan kehottaa: ”Tulkoon järkevyytenne tunnetuksi.” (Filippiläisille 4:5.) Joskus lapselle voi sanoa ”kyllä”, mikäli pyyntö on kohtuullinen eikä myöntymisesi johdu vain siitä, että olet kyllästynyt kuuntelemaan kitinää. (Raamatun periaate: Kolossalaisille 3:21.)

^ kpl 10 Kirjasta No: Why Kids—of All Ages—Need to Hear It and Ways Parents Can Say It.