Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tiesitkö?

Tiesitkö?

Sallivatko roomalaiset tavanomaisen hautauksen paalussa teloitetuille, esimerkiksi Jeesukselle?

RAAMATUSSA kerrotaan, että Jeesus kuoli paalussa kahden rikollisen välissä (Matt. 27:35–38). Jotkut ovat kuitenkin epäilleet sitä, valmisteltiinko Jeesuksen ruumis tosiaan hautaamista varten ja laitettiin hautaan (Mark. 15:42–46).

Evankeliumien arvostelijat ovat joskus kyseenalaistaneet sen, että teloitetuille olisi annettu kunniallinen hautaus, ja sanoneet, että heidän ruumiitaan kohdeltiin todennäköisesti aivan eri tavalla. Toimittaja Ariel Sabar selitti tätä näkemystä Smithsonian-lehdessä: ”Ristiinnaulitseminen oli yhteiskunnan pohjasakalle tarkoitettu rangaistus, ja aikaisemmin jotkut asiantuntijat pilkkasivat sitä näkemystä, että roomalaiset olisivat antaneet kenellekään tällä tavalla teloitetulle kunniallisen hautauksen.” Koska roomalaiset halusivat nöyryyttää tuomittuja rikollisia mahdollisimman paljon, heidän ruumiinsa jätettiin usein paaluun haaskaeläinten armoille. Myöhemmin ne saatettiin heittää yhteishautaan.

Arkeologiset löydöt kuitenkin todistavat, että ainakin joidenkin teloitettujen juutalaisten ruumiisiin suhtauduttiin toisin. Vuonna 1968 Jerusalemin lähistöltä löydettiin juutalainen sukuhauta, jossa oli ensimmäisellä vuosisadalla teloitetun miehen luita. Ne olivat kiviarkussa, ossuariumissa, ja niiden joukossa oli kantapään luu, joka oli kiinni puunkappaleessa 11,5 senttimetriä pitkällä rautanaulalla. Sabar kertoo: ”Kantapään luu kuului Jehohanan-nimiselle miehelle. Tämä löytö on vaientanut kauan jatkuneen väittelyn siitä, voiko evankeliumikertomuksiin Jeesuksen hautaamisesta luottaa. – – Jehohananin kantapää todistaa, että Jeesuksen aikoina eli mies, joka ristiinnaulittiin ja jonka roomalaiset sallivat haudata juutalaisten tapojen mukaan.”

Siitä, mitä löytö kertoo Jeesuksen asennosta paalussa, on erilaisia näkemyksiä. Joka tapauksessa on selvää, että jotkut teloitetut rikolliset saivat hautapaikan sen sijaan, että heidän ruumiinsa olisi vain heitetty pois. Tämä todiste vahvistaa luottamusta Raamatun kertomukseen Jeesuksen hautaamisesta.

Jehova oli jo etukäteen kertonut, että Jeesus haudattaisiin rikkaiden hautaan, eikä mikään voi estää hänen sanaansa toteutumasta (Jes. 53:9; 55:11).