Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kun Jumalan tahto tapahtuu maan päällä

Kun Jumalan tahto tapahtuu maan päällä

Kun Jumalan tahto tapahtuu maan päällä

KUN Jeesus opetti opetuslapsiaan rukoilemaan ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa”, hän oli jo elänyt Isän kanssa taivaassa (Matteus 6:10; Johannes 1:18; 3:13; 8:42). Hän oli ennen ihmiseksi tuloaan nähnyt ajan, jolloin kaikki, mitä tapahtui niin taivaassa kuin maan päälläkin, oli sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. Se oli riemastuttavaa aikaansaamisen ja tyytyväisyyden aikaa. (Sananlaskut 8:27–31.)

Jumalan ensimmäisiä luomuksia olivat henkiolennot, ”hänen enkelinsä, – – voimassa mahtavat, jotka – – [toteuttavat] hänen sanansa”. He ovat ”hänen palvelijoitaan, jotka – – [tekevät] hänen tahtonsa”. (Psalmit 103:20, 21.) Heillä kaikilla on kuitenkin myös oma tahto. Esimerkiksi kun maa perustettiin, nämä ”Jumalan pojat puhkesivat suosionhuutoihin” (Job 38:7). Heidän suosionosoituksensa ilmaisivat, että he iloitsivat Jumalan tarkoituksesta ja mukauttivat oman tahtonsa hänen tahtoonsa.

Muodostettuaan maan Jumala valmisti sen ihmisten asuttavaksi ja loi sitten ensimmäisen miehen ja naisen (1. Mooseksen kirja, luku 1). Oliko tämäkin suosionosoitusten arvoista? Kertomuksessa, joka kirjoitettiin Jumalan hengen ohjauksessa, sanotaan: ”Sen jälkeen Jumala katsoi kaikkea, minkä hän oli tehnyt, ja katso, se oli erittäin hyvää”, todellakin virheetöntä, täydellistä (1. Mooseksen kirja 1:31).

Mikä oli Jumalan tahto esivanhempiemme ja heidän jälkeläistensä suhteen? 1. Mooseksen kirjan 1:28:n mukaan sekin oli erittäin hyvä: ”Jumala siunasi heidät ja Jumala sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja alistakaa se valtaanne, ja vallitkaa meren kaloja ja taivaiden lentäviä luomuksia sekä kaikkia elollisia, jotka liikkuvat maan päällä.’” Voidakseen huolehtia tästä suurenmoisesta tehtävästä esivanhempiemme – samoin kuin heidän jälkeläistensä – täytyisi elää ikuisesti. Mikään ei viitannut murheeseen, epäoikeudenmukaisuuteen tai kuolemaan.

Tämä oli aikaa, jolloin Jumalan tahto tapahtui sekä taivaassa että maan päällä. Ne jotka tekivät hänen tahtonsa, saivat siitä suurta iloa. Mikä sitten meni vikaan?

Jumalan tahdon tielle nousi odottamaton este. Se ei ollut ylipääsemätön, mutta se johti pitkään surun ja murheen aikakauteen, joka on aiheuttanut paljon epäselvyyttä ihmiskuntaa koskevasta Jumalan tahdosta. Me kaikki olemme joutuneet kärsimään tästä tilanteesta. Mikä tuo este oli?

Jumalan tahto kapinan aikana

Yksi Jehova Jumalan henkipojista halusi saada hyötyä itselleen ja havaitsi mahdollisuuden puuttua ihmisiä koskevaan Jumalan tarkoitukseen. Mitä enemmän hän ajatteli tuota mahdollisuutta, sitä varmemmalta ja houkuttelevammalta se tuntui. (Jaakobin kirje 1:14, 15.) Hän on ehkä järkeillyt, että jos hän saisi ensimmäisen ihmisparin kuuntelemaan häntä Jumalan sijasta, Jumalan olisi pakko suvaita kilpailevaa hallitsijaa. Hän on saattanut ajatella, ettei Jumala surmaisi heitä, koska se merkitsisi Jumalan tarkoituksen epäonnistumista. Sen sijaan Jumalan täytyisi muuttaa tarkoitustaan ja hyväksyä se, että hänen luomansa ihmiset tottelisivat nyt hänen henkipoikaansa. Tämä kapinallinen saikin myöhemmin osuvan nimen Saatana, joka merkitsee ’vastustajaa’ (Job 1:6).

Saatana noudatti haluaan ja lähestyi naista. Hän kehotti tätä sivuuttamaan Jumalan tahdon ja olemaan moraalisesti riippumaton sanoessaan: ”Ette suinkaan kuole. – – te tulette varmasti olemaan niin kuin Jumala, niin että tiedätte hyvän ja pahan.” (1. Mooseksen kirja 3:1–5.) Tämä tuntui naisesta vapauttavalta, ja niinpä hän valitsi tuon paremmalta vaikuttavan elämäntavan. Myöhemmin hän sai miehensä toimimaan samoin. (1. Mooseksen kirja 3:6.)

Tämä ei ollut Jumalan tahto ensimmäisen ihmisparin suhteen. Se oli heidän oma tahtonsa, ja sillä oli tuhoisat seuraukset. Jumala oli jo aiemmin kertonut heille, että tällainen toiminta johtaisi heidän kuolemaansa (1. Mooseksen kirja 3:3). Heitä ei ollut luotu niin että he voisivat menestyä riippumattomina Jumalasta (Jeremia 10:23). Lisäksi heistä tulisi epätäydellisiä, ja epätäydellisyys ja kuolema siirtyisivät myös heidän jälkeläisiinsä (Roomalaisille 5:12). Saatana ei voinut estää näitä seurauksia.

Muuttivatko nämä tapahtumat pysyvästi Jumalan tarkoituksen eli tahdon ihmiskunnan ja maan suhteen? Eivät, mutta ne herättivät kysymyksiä, jotka vaativat vastausta. (Jesaja 55:9–11.) Voivatko ihmiset olla ”niin kuin Jumala, niin että – – [he tietävät] hyvän ja pahan”, kuten Saatana väitti? Toisin sanoen pystyisimmekö selvittämään itse, mikä on oikein ja mikä väärin, hyödyllistä ja vahingollista, kaikilla elämän alueilla, jos meille vain annettaisiin riittävästi aikaa? Onko Jumalan tapa hallita paras, jolloin hän ansaitsisi täyden tottelevaisuutemme? Kannattaako hänen tahtoonsa alistua täysin? Miten sinä vastaisit?

Oli vain yksi keino ratkaista nämä kysymykset kaikkien älykkäiden luomusten silmien edessä: antaa niiden, jotka halusivat riippumattomuutta, yrittää selviytyä omin päin. Pelkkä heidän surmaamisensa ei ratkaisisi heränneitä kysymyksiä. Asiat selviäisivät, kun ihmisten annettaisiin jatkaa valitsemallaan tiellä riittävän kauan, koska seuraukset olisivat ilmeiset. Jumala osoitti, että hän käsittelisi asian tällä tavoin, kun hän sanoi naiselle, että tämä saisi lapsia. Näin ihmissuku saisi alkunsa. Tämän ansiosta me olemme nykyään elossa. (1. Mooseksen kirja 3:16, 20.)

Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, että Jumala sallisi ihmisten ja kapinallisen henkipoikansa tehdä täysin mielensä mukaan. Jumala ei luopunut suvereeniudestaan, eikä hän myöskään hylännyt tarkoitustaan (Psalmit 83:18). Hän teki tämän selväksi ennustaessaan kapinan alkuunpanijan murskaamisen ja kaikkien kielteisten seurausten poistamisen (1. Mooseksen kirja 3:15). Ihmiskunta sai siis heti alussa lupauksen vapautuksesta.

Esivanhempamme olivat siirtäneet itsensä ja tulevat jälkeläisensä pois Jumalan hallitusvallan alaisuudesta. Suojellakseen heitä kaikilta heidän valintansa surullisilta seurauksilta Jumalan olisi pitänyt jatkuvasti pakottaa heidät noudattamaan hänen tahtoaan. Tällöin hän ei todellisuudessa olisi sallinut heidän kokeilla riippumattomuutta lainkaan.

Yksilöillä olisi tietenkin mahdollisuus valita Jumalan hallitusvalta. He voisivat saada tietää, mikä Jumalan tahto ihmisten suhteen on tänä aikakautena, ja mukautua siihen niin tarkasti kuin mahdollista. (Psalmit 143:10.) Hekin joutuisivat kaikesta huolimatta kohtaamaan ongelmia niin kauan kuin kiistakysymys ihmiskunnan täydellisestä riippumattomuudesta olisi ratkaisematta.

Henkilökohtaisten valintojen vaikutukset kävivät ilmi jo varhaisessa vaiheessa. Ensimmäinen ihmisille syntynyt lapsi, Kain, tappoi veljensä Abelin, koska ”hänen omat tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat” (1. Johanneksen kirje 3:12). Se ei ollut Jumalan tahto, sillä Jumala oli varoittanut Kainia ja myöhemmin rankaisi häntä. (1. Mooseksen kirja 4:3–12.) Kain oli valinnut Saatanan tarjoaman moraalisen riippumattomuuden, minkä vuoksi hän ”oli paholaisesta”. Toiset toimivat samoin.

Ihmisten oltua olemassa runsaat 1500 vuotta ”maa turmeltui tosi Jumalan edessä ja – – tuli täyteen väkivaltaa” (1. Mooseksen kirja 6:11). Jumalan täytyi ryhtyä toimiin suojellakseen maata turmiolta. Hän aiheutti maailmanlaajuisen tulvan, vedenpaisumuksen, mutta varjeli elossa ainoan tuolloin eläneen vanhurskaan perheen: Nooan ja hänen vaimonsa sekä hänen poikansa ja näiden vaimot (1. Mooseksen kirja 7:1). Me kaikki olemme heidän jälkeläisiään.

Tuosta ajasta lähtien Jumala on tarjonnut neuvoja niille, jotka ovat vilpittömästi halunneet tietää hänen tahtonsa. Hän ohjasi henkensä välityksellä uskollisia miehiä kirjoittamaan hänen ilmoituksensa muistiin kaikkia niitä varten, jotka etsisivät häneltä opastusta. Nuo sanomat on merkitty muistiin Raamattuun. (2. Timoteukselle 3:16.) Hän on rakkaudellisesti sallinut uskollisten ihmisten luoda suhteen häneen ja jopa tulla hänen ystävikseen (Jesaja 41:8). Hän on myös antanut heille voimaa, jota he ovat tarvinneet kestääkseen ne kovat koettelemukset, jotka ovat kohdanneet ihmiskuntaa näiden tuhansien riippumattomuuden vuosien aikana (Psalmit 46:1; Filippiläisille 4:13). Miten kiitollisia saammekaan olla kaikesta tästä!

Jumalan tahto tapahtuu – täydellisesti

Se mitä Jumala on tehnyt tähän mennessä, ei ole hänen koko tahtonsa ihmiskunnan suhteen. Apostoli Pietari kirjoitti: ”Hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.” (2. Pietarin kirje 3:13.) Nämä kuvakieliset ilmaukset viittaavat uuteen hallitusvaltaan ja sen alaisuudessa olevaan uuteen ihmisyhteiskuntaan.

Profeetta Daniel kirjoitti selväsanaisesti: ”Noiden kuninkaiden päivinä taivaan Jumala pystyttää valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu. – – Se murskaa kaikki nämä valtakunnat ja tekee niistä lopun, ja se itse pysyy aikojen hämärään asti.” (Daniel 2:44.) Tämä ennustus tietää nykyisen kehnon asiainjärjestelmän loppua ja sen korvaamista Jumalan valtakunnalla eli hallituksella. Tämä on totisesti hyvä uutinen! Ristiriidat ja itsekkyys, jotka täyttävät maan väkivallalla ja uhkaavat jälleen turmella sen, kuuluvat tuolloin menneisyyteen.

Milloin kaikki tämä tapahtuu? Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: ”Milloin nämä tapahtuvat, ja mikä tulee olemaan sinun läsnäolosi ja asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkki?” Vastauksessaan Jeesus sanoi muun muassa: ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille, ja sitten tulee loppu.” (Matteus 24:3, 14.)

Yleisesti tiedetään, että tätä saarnaamistyötä tehdään nyt kaikkialla maailmassa. Olet todennäköisesti pannut sen merkille myös omalla asuinalueellasi. Professori Charles S. Braden kirjoittaa kirjassaan These Also Believe: ”Jehovan todistajat ovat kirjaimellisesti täyttäneet maan todistuksellaan. – – Mikään toinen uskonnollinen ryhmä maailmassa ei ole osoittanut suurempaa intoa ja kestävyyttä pyrkiessään levittämään Valtakunnan hyvää uutista kuin Jehovan todistajat.” Todistajat julistavat tätä hyvää uutista aktiivisesti yli 230 maassa ja lähes 400 kielellä. Tätä ennustettua työtä ei ole koskaan aiemmin tehty näin laajassa mitassa. Se on yksi niistä monista todisteista, jotka osoittavat, että Jumalan valtakunta korvaa ihmisten hallintojärjestelmät hyvin pian.

Valtakunta, jota Jeesuksen mukaan saarnattaisiin, on juuri se Valtakunta, jota hän opetti meitä rukoilemaan mallirukouksessaan: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matteus 6:10.) Tuo Valtakunta on tosiaankin se välikappale, jota Jumala käyttää ihmiskuntaa ja maata koskevan tarkoituksensa, tahtonsa, toteuttamiseen.

Mitä tämä tulee merkitsemään? Ilmestyksen 21:3, 4 vastaa: ”Minä kuulin suuren äänen sanovan valtaistuimelta: ’Katso! Jumalan teltta on ihmisten luona, ja hän asuu heidän kanssaan, ja he ovat hänen kansojaan. Ja Jumala itse on heidän kanssaan. Ja hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole. Entiset ovat kadonneet.’” Silloin Jumalan tahto tapahtuu sekä maan päällä että taivaassa – täydellisesti. * Etkö haluaisikin nähdä tuon ajan?

[Alaviite]

^ kpl 26 Jos haluat saada lisää tietoa Jumalan valtakunnasta, ota yhteyttä paikallisiin Jehovan todistajiin tai kirjoita johonkin tämän lehden sivulla 2 mainittuun osoitteeseen.

[Kuva s. 5]

Jumalan tahdon sivuuttaminen johti surullisiin seurauksiin