RYHMÄ nuoria kristittyjä päättää mennä katsomaan erästä elokuvaa. He ovat kuulleet, että monet heidän koulutovereistaan ovat pitäneet siitä hyvin paljon. Tultuaan teatteriin he katsovat elokuvajulisteita ja näkevät niissä järeitä aseita ja vähäpukeisia naisia. Mitä tehdä? Mennäkö kaikesta huolimatta sisään ja katsoa elokuva?

Tämä esimerkki valaisee sitä, että meidän on usein tehtävä ratkaisuja, joilla voi olla joko hyvä tai huono vaikutus hengellisyyteemme ja suhteeseemme Jehovaan. Toisinaan saatamme olla aikeissa tehdä jotain, mutta sitten arvioimme tilanteen uudestaan ja muutammekin mielemme. Onko se vain päättämättömyyttä, vai onko se täysin paikallaan?

Rakkautemme Jehovaan sai meidät vihkimään elämämme hänelle ja menemään kasteelle. Haluamme sydämestämme pysyä uskollisina Jumalalle, palvella häntä ja noudattaa hänen käskyjään. Vihollisemme Saatana Panettelija tekee kuitenkin kaikkensa murtaakseen nuhteettomuutemme (Ilm. 12:17). Olisi hyvin surullista, jos muuttaisimme mielemme emmekä pitäisikään kiinni vihkiytymislupauksestamme. Se voisi maksaa meille elämämme!

Yli 2 600 vuotta sitten Babylonian kuningas Nebukadnessar pystytti suunnattoman kultaisen kuvapatsaan ja määräsi, että kaikkien tuli langeta maahan ja palvoa sitä. Jokainen, joka ei tekisi niin, heitettäisiin tulipätsiin. Kolme Jehovaa pelkäävää nuorukaista – Sadrak, Mesak ja Abednego – ei noudattanut käskyä. Koska he eivät kumartaneet kuvapatsasta, heidät heitettiin tulipätsiin, mutta Jehova pelasti heidät ihmeen avulla. He olivat joka tapauksessa mieluummin antautuneet hengenvaaraan kuin tinkineet  päätöksestään palvella häntä. (Dan. 3:1–27.)

Myöhemmin profeetta Daniel ei lakannut rukoilemasta, vaikka vaarana oli tulla heitetyksi leijonakuoppaan. Hän tosiaan piti tiukasti kiinni tavastaan rukoilla Jehovaa kolmesti päivässä. Hän ei luopunut päätöksestään palvoa tosi Jumalaa. Siksi hänet pelastettiin ”leijonien kynsistä”. (Dan. 6:1–27.)

Jumalan nykyisetkään palvelijat eivät tingi päätöksestään palvoa häntä. Eräässä afrikkalaisessa koulussa jotkut oppilaat, jotka ovat Jehovan todistajia, kieltäytyivät palvomasta kansallissymbolia. Heidät uhattiin erottaa koulusta, jos he eivät ottaisi osaa seremoniaan muiden oppilaiden kanssa. Pian sen jälkeen kaupungissa vieraili opetusministeri, ja hän keskusteli joidenkin todistajaoppilaiden kanssa. Nuoret todistajat selittivät kantaansa kohteliaasti mutta pelottomasti. Asiaa ei ole sen jälkeen nostettu esiin. Nuoret veljet ja sisaret voivat käydä koulua, eikä heitä enää painosteta vaarantamaan suhdettaan Jehovaan.

Ajatellaanpa myös Josephia, jonka vaimo sairasti syöpää ja menehtyi äkisti. Josephin suku ymmärsi ja kunnioitti hänen toiveitaan hautajaisjärjestelyjen suhteen, mutta hänen vaimonsa suku ei ole totuudessa ja halusi sisällyttää hautajaisiin menoja, jotka eivät miellytä Jumalaa. Joseph kertoo: ”Koska en tinkinyt kannastani, he koettivat vaikuttaa lapsiini, mutta nämä eivät antaneet periksi. Sukulaiset yrittivät myös järjestää kodissani tavanmukaiset ruumiinvalvojaiset, mutta sanoin heille, että jos he välttämättä halusivat viettää niitä, ne olisi pidettävä muualla. He tiesivät, että valvojaiset eivät olisi sopusoinnussa minun tai vaimoni vakaumuksen kanssa, joten perusteellisen pohdinnan jälkeen he pitivät ne toisessa paikassa.

Tänä vaikeana suruaikana anoin Jehovalta apua, jotta perheemme ei rikkoisi hänen lakejaan. Hän kuuli rukoukseni ja auttoi meitä pysymään lujana painostuksesta huolimatta.” Joseph ja hänen lapsensa eivät edes harkinneet sitä mahdollisuutta, että he olisivat muuttaneet mieltään palvontaan liittyvissä asioissa.

Vähän vuoden 32 pesahin jälkeen Jeesusta Kristusta lähestyi Sidonin alueella syyrialais-foinikialainen nainen. Hän pyysi yhä uudestaan Jeesusta karkottamaan hänen tyttärestään demonin. Aluksi Jeesus ei vastannut sanaakaan. Hän sanoi opetuslapsilleen: ”Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lampaiden luo.” Kun nainen ei antanut periksi, Jeesus sanoi: ”Ei ole oikein ottaa lasten leipää ja heittää sitä pienille koirille.” Osoittaen suurta uskoa nainen vastasi: ”Niin, Herra, mutta syöväthän pienet koirat niitä muruja, jotka putoavat niiden isäntien pöydältä.” Jeesus myöntyi hänen pyyntöönsä ja paransi hänen tyttärensä. (Matt. 15:21–28.)

Jeesus jäljitteli Jehovaa olemalla valmis muutoksiin, kun tilanne sen salli. Esimerkiksi israelilaisten tehtyä kultaisen vasikan Jumala tuli siihen tulokseen, että he ansaitsivat kuolla, mutta Mooseksen pyynnöstä hän harkitsi asiaa uudelleen (2. Moos. 32:7–14).

Apostoli Paavali jäljitteli Jehovaa ja Jeesusta. Hän oli jonkin aikaa sitä mieltä, ettei ollut sopivaa ottaa Johannes Markusta mukaan lähetysmatkoille, koska tämä oli jättänyt hänet ja Barnabaan heidän ensimmäisellä lähetysmatkallaan. Myöhemmin hän nähtävästi pani merkille, että Markus oli huolehtinut tehtävistään tunnollisesti ja olisi suureksi avuksi hänelle. Niinpä hän sanoi Timoteukselle: ”Ota Markus ja tuo hänet mukanasi, sillä hän on minulle hyödyllinen palvelukseen.” (2. Tim. 4:11.)

Mitä opimme tästä? Jäljitellessämme armollista,  kärsivällistä ja rakastavaa taivaallista Isäämme voimme toisinaan nähdä hyväksi muuttaa mielemme. Saatamme esimerkiksi omaksua uudenlaisen näkemyksen toisista. Toisin kuin Jehova ja Jeesus me olemme epätäydellisiä. Jos siis he ovat valmiita muutoksiin, emmekö mekin voisi ottaa huomioon toisten olosuhteet ja ehkä muuttaa mielemme?

Mielen muuttaminen voi olla paikallaan myös silloin, kun on kyse teokraattisista tavoitteista. Jotkut, jotka tutkivat Raamattua ja ovat käyneet kokouksissa jo melko pitkään, voivat lykätä kasteelle menemistä. Ehkä jotkut julistajat empivät tienraivauksen aloittamista, vaikka heidän olisi mahdollista laajentaa palvelustaan. Jotkut veljet taas saattavat olla haluttomia tavoittelemaan seurakunnan palvelustehtäviä (1. Tim. 3:1). Tuntuuko jokin näistä esimerkeistä tutulta? Jehova kannustaa sinua lämpimästi pyrkimään tällaisiin tavoitteisiin. Voisitko siis muuttaa ajatteluasi ja kokea sen ilon, jota saa uhrautumisesta Jumalan ja toisten hyväksi?

Ella sanoo palveluksestaan eräässä Jehovan todistajien haaratoimistossa Afrikassa: ”Kun tulin Beteliin, en ollut varma, jäisinkö sinne pitkäksi aikaa. Halusin palvella Jehovaa kokosieluisesti, mutta olin myös hyvin kiintynyt perheeni jäseniin. Kaipasin aluksi heitä kovasti! Huonetoverini kuitenkin rohkaisi minua, joten päätin jäädä. Nyt olen ollut Betelissä kymmenen vuotta, ja haluan pysyä tehtävässäni mahdollisimman pitkään voidakseni palvella edelleen veljiäni ja sisariani.”

Muistatko, mitä tapahtui Kainille, kun hän alkoi kadehtia veljeään ja suuttui  kovasti? Jumala sanoi tälle pahantuuliselle miehelle: ”Jos käännyt tekemään hyvää, niin eikö siitä seuraa korotus?” Jumala neuvoi Kainia, että tämän pitäisi saada yliote synnistä, joka väijyi ”sisäänkäynnin luona”. Kain olisi voinut muuttaa asenteensa ja mielensä, mutta hän päätti sivuuttaa Jumalan neuvot. Valitettavasti hän tappoi veljensä, ja hänestä tuli ensimmäinen ihminen, joka teki murhan. (1. Moos. 4:2–8.)

Asiaa valaisee myös kuningas Ussian tapaus. Aluksi hän teki sitä, mikä oli oikein Jehovan silmissä, ja etsi häntä jatkuvasti. Ikävä kyllä Ussia kuitenkin pilasi maineensa tulemalla pöyhkeäksi. Hän meni temppeliin polttamaan suitsuketta, vaikka hän ei ollut pappi. Tuliko hän toisiin ajatuksiin, kun papit sanoivat hänelle, ettei hänen pitäisi tehdä tällaista julkeaa tekoa? Ei tullut. Ussia raivostui ja jätti huomiotta heidän varoituksensa. Siksi Jehova löi häntä spitaalilla. (2. Aik. 26:3–5, 16–20.)

On tosiaan tilanteita, joissa meidän pitäisi ehdottomasti muuttaa mielemme. Seuraavassa esimerkki nykyajalta. Joachim kastettiin vuonna 1955, mutta vuonna 1978 hänet erotettiin. Yli 20 vuotta myöhemmin hän osoitti katumusta, ja hänet otettiin takaisin seurakuntaan. Muuan vanhin kysyi häneltä äskettäin, miksi meni niin pitkään ennen kuin hän anoi takaisin ottamista. Joachim vastasi: ”Olin sekä vihainen että ylpeä. Minua kaduttaa, että odotin niin kauan. Erotettuna ollessanikin tiesin, että Jehovan todistajat opettivat totuutta.” Hänen täytyi muuttaa asennettaan ja katua.

Saatamme joutua tilanteeseen, jossa meidän pitää muuttaa mieltämme ja toimintatapaamme. Tällöin meidän on varmasti viisasta tehdä niin, jotta Jehova mielistyisi meihin (Ps. 34:8).