Pääseekö paastoamalla lähemmäksi Jumalaa?

Paastoaminen auttaa ajattelemaan hengellisiä asioita ja muistuttaa, ettei aineellinen ole elämässä tärkeintä. (KATOLINEN NAINEN)

Paastoaminen auttaa saamaan hengellisen yhteyden Jumalaan. (JUUTALAINEN RABBI)

Minun uskossani paastoaminen on velvollisuus, tärkeä keino osoittaa antaumukseni ja kiitollisuuteni Jumalaa kohtaan. Paastoan, koska rakastan Jumalaa. (BAHAI-USKON KANNATTAJA)

PAASTOAMINEN on yleinen tapa monissa maailman uskonnoissa mukaan luettuna buddhalaisuus, hindulaisuus, islam, jainalaisuus ja juutalaisuus. Monet uskovat, että pidättymällä jonkin aikaa ruoasta voi päästä lähemmäksi Jumalaa.

Onko paastoaminen sinun mielestäsi tarpeellista? Mitä sanottavaa Jumalan sanalla Raamatulla on tästä aiheesta?

Paastoamista Raamatun aikoina

Raamatun aikoina ihmiset paastosivat useista syistä, jotka Jehova Jumala hyväksyi. Jotkut paastosivat ilmaistakseen syvää surua tai katumusta syntien johdosta (1. Samuelin kirja 7:4–6), anoakseen Jumalan suosiota tai etsiäkseen hänen ohjaustaan (Tuomarit 20:26–28; Luukas 2:36, 37) tai voidakseen keskittyä paremmin mietiskelyyn (Matteus 4:1, 2).

Raamattu mainitsee kuitenkin myös paastoja, joihin Jumala ei suhtautunut suopeasti. Kuningas Saul paastosi ennen kuin kysyi neuvoa meediolta (3. Mooseksen kirja 20:6; 1. Samuelin kirja 28:20). Paastoja julistivat sellaiset jumalattomat ihmiset kuin Isebel ja apostoli Paavalin tappamista suunnitelleet fanaatikot (1. Kuninkaiden kirja 21:7–12; Apostolien teot 23:12–14). Fariseukset tunnettiin säännöllisestä paastoamisestaan (Markus 2:18). Silti Jeesus tuomitsi heidät, eivätkä he onnistuneet tekemään vaikutusta Jumalaan (Matteus 6:16; Luukas 18:12). Jehova jätti huomiotta myös joidenkuiden muiden israelilaisten paastot heidän pahojen tekojensa ja väärien vaikuttimiensa vuoksi (Jeremia 14:12).

 Nämä esimerkit osoittavat, että pelkkä paastoaminen ei tuo Jumalan hyväksyntää. Monet vilpittömät Jumalan palvelijat, jotka paastosivat, kuitenkin saivat hänen suosionsa. Tulisiko siis kristittyjen paastota?

Täytyykö kristittyjen paastota?

Mooseksen laki käski juutalaisia ”vaivaamaan sieluaan” eli paastoamaan kerran vuodessa sovituspäivänä (3. Mooseksen kirja 16:29–31; Psalmit 35:13). Tämä oli ainoa paasto, jonka Jehova määräsi kansalleen. * Juutalaisten, jotka olivat Mooseksen lain alaisuudessa, tuli totella tuota käskyä, mutta kristittyjä ei vaadita noudattamaan Mooseksen lakia (Roomalaisille 10:4; Kolossalaisille 2:14).

Vaikka Jeesus paastosi Lain mukaisesti, hän ei tullut tunnetuksi siitä. Hän neuvoi opetuslapsilleen, miten heidän tuli toimia, jos he paastosivat, mutta hän ei koskaan käskenyt heitä paastoamaan (Matteus 6:16–18; 9:14). Miksi Jeesus sitten sanoi, että hänen opetuslapsensa paastoaisivat hänen kuoltuaan? (Matteus 9:15.) Kyseessä ei ollut käsky. Jeesuksen sanat yksinkertaisesti ilmaisivat, että hänen kuolemansa jälkeen hänen opetuslapsensa tuntisivat syvää surua ja menettäisivät ruokahalunsa.

Kaksi Raamatun kertomusta, joissa varhaiskristittyjen mainitaan paastonneen, osoittavat, että jos joku haluaa pidättyä ruoasta hyvistä vaikuttimista, Jumala hyväksyy sen (Apostolien teot 13:2, 3; 14:23). * Kristityillä ei ole velvollisuutta paastota. Halutessaan he voivat tehdä niin, mutta silloin heidän tulisi varoa eräitä salakuoppia.

Varo salakuoppia

Yksi paastoamiseen liittyvä vaara on omavanhurskaus. Raamattu varoittaa ”valenöyryydestä” (Kolossalaisille 2:20–23). Jeesuksen vertaus ylpeästä fariseuksesta, joka piti itseään muita parempana säännöllisen paastoamisensa vuoksi, tekee täysin selväksi, että Jumala paheksuu tällaista asennetta (Luukas 18:9–14).

Olisi myös virhe pitää suurta ääntä paastoamisestaan tai paastota siksi, että joku toinen käskee. Jeesus osoitti Matteuksen 6:16–18:ssa, että paastoaminen on yksilön ja Jumalan välinen asia ja ettei sitä tulisi tuoda laajalti julki.

Meidän ei pitäisi koskaan ajatella, että paastoaminen jotenkin hyvittää syntejä. Saadakseen Jumalan suosion paastoavan ihmisen on myös noudatettava hänen lakejaan (Jesaja 58:3–7). Syntien  anteeksiantoon ei johda paastoaminen sinänsä vaan sydämestä lähtevä katumus (Joel 2:12, 13). Raamattu painottaa, että anteeksianto johtuu Jehovan ansaitsemattomasta hyvyydestä, jota hän on ilmaissut Kristuksen uhrin välityksellä. Anteeksiantoa ei voi ansaita teoilla, ei myöskään paastoamalla. (Roomalaisille 3:24, 27, 28; Galatalaisille 2:16; Efesolaisille 2:8, 9.)

Jesajan 58:3 valaisee erästä yleistä harhakäsitystä. Israelilaiset antoivat ymmärtää, että Jehova oli heille jotakin velkaa vastineeksi heidän paastoamisestaan, ikään kuin he olisivat tehneet hänelle palveluksen. He kysyivät: ”Miksi me paastosimme etkä sinä nähnyt ja vaivasimme sieluamme etkä sinä pannut merkille?” Monet ajattelevat nykyäänkin, että paastoamisen ansiosta he voivat odottaa Jumalalta vastapalvelusta. Älkäämme koskaan ilmaisko tällaista epäkunnioittavaa ja epäraamatullista asennetta!

Toiset uskovat, että ruumiin kurittaminen esimerkiksi paastoamalla tai itseään ruoskimalla on jollain tapaa ansiokasta. Jumalan sana kumoaa tämän käsityksen toteamalla, että ”ruumiin ankaralla kohtelulla – – ei ole mitään arvoa lihan tyydyttämistä [vääriä haluja] vastaan taisteltaessa” (Kolossalaisille 2:20–23).

Tasapainoinen näkemys

Paastoaminen ei ole pakollista mutta ei myöskään väärin. Joissakin olosuhteissa se voi olla hyödyllistä, jos edellä mainitut vaarat vältetään. Paastoaminen ei kuitenkaan ole keskeisintä Jumalalle otollisessa palvonnassa. Jehova on ”onnellinen Jumala”, ja hän haluaa palvelijoittensa olevan onnellisia (1. Timoteukselle 1:11). Hänen omassa Sanassaan sanotaan: ”Jokaisen ihmisen tulisi syödä ja juoda ja nähdä hyvää kaiken kovan työnsä johdosta. Se on Jumalan lahja.” (Saarnaaja 3:12, 13.)

Ilon pitäisi olla luonteenomaista palvonnallemme, mutta Raamattu ei koskaan yhdistä paastoamista onnellisuuteen. Ruoasta pidättyminen olisi selvästikin vahingollista, jos se vaikuttaisi haitallisesti terveyteemme tai veisi meiltä voimia, jotka voisimme käyttää Luojamme tosi kristityille antamaan iloiseen työhön – Valtakunnan hyvän uutisen saarnaamiseen.

Päätämmepä paastota tai emme, meidän tulisi välttää tuomitsemasta toisia. Tosi kristittyjen keskuudessa tästä aiheesta ei pitäisi olla kiistaa, ”sillä Jumalan valtakunta ei merkitse syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa pyhässä hengessä” (Roomalaisille 14:17).

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 28]

Fariseukset osoittivat paastotessaan valenöyryyttä.

[Huomioteksti s. 29]

”Jumalan valtakunta ei merkitse syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa.”

[Tekstiruutu s. 29]

Kirkollinen paastonaika

Kirkkovuoden 40-päiväisen paastonajan esikuvana pidetään Kristuksen 40 päivää kestänyttä paastoa. Jeesus ei kuitenkaan koskaan käskenyt opetuslapsiaan viettämään tätä paastoa, eikä mikään osoita heidän tehneen siten. Ensimmäinen luotettava maininta pääsiäistä edeltävästä 40-päiväisestä paastosta on tiettävästi Athanasioksen kirjeissä, jotka hän kirjoitti vuonna 330.

Jeesus ei paastonnut ennen kuolemaansa vaan kasteensa jälkeen, joten voi tuntua oudolta, että jotkin kirkkokunnat viettävät paastoa ennen pääsiäistä. Alkuvuoteen sijoittuva 40-päiväinen paasto oli kuitenkin yleinen tapa babylonialaisten, egyptiläisten ja kreikkalaisten keskuudessa. Tämä ”kristillinen” perinne on ilmeisesti lainattu heiltä.