Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tiesitkö?

Tiesitkö?

Tiesitkö?

Mikä oli ”tuomarinistuin”, jonka luo apostoli Paavali vietiin?

Apostolien tekojen 18:12, 13:ssa kerrotaan, että Korintin juutalaiset syyttivät Paavalia laittomasta käännytystyöstä ja veivät hänet ”tuomarinistuimen” luo. Muinaisessa Korintissa oli keskeisellä paikalla lähellä agoran eli torin keskiosaa, kenties vain muutaman askeleen päässä synagogasta, puhujakoroke, josta käytettiin kreikan kielessä nimitystä bēma ’askel’. Se oli rakennettu sinisestä ja valkoisesta marmorista ja koristettu runsaasti hienoilla kaiverruksilla, ja sen yhteydessä oli kaksi odotushuonetta, joissa oli marmoripenkit ja mosaiikkilattia.

Tuo puhujakoroke näyttää olleen se tuomarinistuin, jolla apostoli Paavali seisoi Akhaian roomalaisen käskynhaltijan, prokonsuli Gallion, edessä. Virkamiehet istuivat tällä korokkeella, kun tapauksia käsiteltiin, ja ilmoittivat sitten päätöksensä paikalle tulleelle väkijoukolle.

Kreikan kaupunkivaltioissa oli tapana kokoontua tällaisen bēman eteen käsittelemään kaikki riita-asiat. Jeesuksen oikeudenkäyntiä koskevissa kreikankielisissä selostuksissa Matteuksen 27:19:ssä ja Johanneksen 19:13:ssa Pontius Pilatuksen kerrotaan puhuneen väkijoukolle tällaisella bēmalla. (Apostolien teot 12:21.)

Miksi Jeesuksen kuolintapa esti joitakuita juutalaisia tulemasta kristityiksi?

▪ Apostoli Paavali kirjoitti varhaiskristityistä: ”Me saarnaamme paaluun pantua Kristusta, joka on juutalaisille kompastumisen aihe, mutta kansakunnille tyhmyyttä.” (1. Korinttilaisille 1:23.) Miksi Jeesuksen kuolintapa sai jotkut kompastumaan ja esti heitä tulemasta kristityiksi?

Raamatunselittäjä Ben Witherington III:n mukaan Jeesuksen kuolintapa on ollut Lähi-idässä ensimmäisellä vuosisadalla eläneiden ihmisten silmissä ”kaikkein häpeällisin tapa kuolla. Sitä ei millään tavoin pidetty jalona marttyyrikuolemana.” Hän sanoo, että tuossa kulttuurissa ”kuolintavan uskottiin paljastavan ihmisen luonteen. Tällä perusteella Jeesus oli roisto, joka syyllistyi valtiorikokseen ja ansaitsi kapinoiville orjille tarkoitetun rangaistuksen.” Tällaista kulttuuritaustaa vasten ei liene järkevää ajatella, että varhaiskristityt olisivat sepittäneet Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta koskevat kertomukset.