Raamattu voi muuttaa elämän

MIKÄ auttoi erästä filippiiniläisnaista pääsemään eroon alkoholin väärinkäytöstä ja parantamaan perhe-elämäänsä? Miten australialaisesta karaten harrastajasta tuli rauhaa rakastava evankelista? Annetaan näiden ihmisten itsensä kertoa.

”Muutokset eivät tapahtuneet yhdessä yössä.” (CARMEN ALEGRE)

SYNTYMÄVUOSI: 1949

KOTIMAA: FILIPPIINIT

TAUSTA: ALKOHOLIN SUURKULUTTAJA

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI: Olen syntynyt San Fernandon kaupungissa Camarines Surin provinssissa, mutta suurimman osan aikuiselämästäni olen asunut Rizalin provinssissa Antipolossa. Muuttaessani sinne se oli rauhallinen pikkukaupunki vehreällä vuoristoseudulla, jolla kasvoi paljon puita. Pimeän tultua ulkona ei liikkunut juuri ketään, mutta tätä nykyä Antipolo on suuri ja väekäs kaupunki.

Pian muuton jälkeen tapasin Benjaminin, ja jonkin ajan kuluttua menimme naimisiin. Avioelämä osoittautui vaikeammaksi kuin olin kuvitellut, ja paetakseni ongelmia aloin käyttää runsaasti alkoholia. Minusta tuli hankala ihminen, ja se näkyi siinä, miten kohtelin miestäni ja lapsiani. En juuri osoittanut itsehillintää ja kärsivällisyyttä heitä kohtaan enkä kunnioittanut miestäni. Perhe-elämämme oli kaikkea muuta kuin onnellista.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI: Mieheni sisar Editha on Jehovan todistaja, ja hän ehdotti, että Benjamin ja minä alkaisimme tutkia Raamattua todistajien kanssa. Otimme ehdotuksesta vaarin toivoen voivamme parantaa perhe-elämäämme.

Tutkiessamme Raamattua opimme monia suurenmoisia totuuksia. Minua kosketti erityisesti se, mitä Ilmestyksen 21:4:ssä sanotaan niistä, jotka saavat elää tulevassa maanpäällisessä paratiisissa Jumalan valtakunnan alaisuudessa. Tuossa jakeessa luvataan, että Jumala ”pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole”. Halusin kuulua niihin, jotka pääsevät nauttimaan noista siunauksista.

Tajusin, että asenteideni ja tapojeni olisi muututtava suuresti. Muutokset eivät tapahtuneet yhdessä yössä, mutta lopulta onnistuin pääsemään eroon alkoholin väärinkäytöstä. Opin myös kohtelemaan perhettäni ystävällisesti ja kärsivällisesti sekä kunnioittamaan miestäni ja olemaan yhteistyössä hänen kanssaan,  kun hän otti johdon perheessämme.

Aloimme käydä Jehovan todistajien kokouksissa, ja meihin teki suuren vaikutuksen se, mitä näimme. Todistajat eivät pelaa uhkapelejä eivätkä juopottele. He eivät ole puolueellisia, vaan kohtelevat kaikkia kunnioittavasti ja arvostavasti. Vakuutuimme siitä, että olimme löytäneet tosi uskonnon. (Johannes 13:34, 35.)

SAAMANI HYÖTY: Perhe-elämämme on parantunut aivan valtavasti. Avioliittomme on onnellinen, ja iloitsemme siitä, että saamme opettaa Raamatun totuuksia toisille. Kaksi aikuista poikaamme vaimoineen ovat myös ryhtyneet tutkimaan Raamattua, ja toivomme, että aikanaan hekin alkavat palvella kanssamme Jehovaa. Tämä on tosiaan paras elämäntapa.

”Tunsin itseni voittamattomaksi.” (MICHAEL BLUNSDEN)

SYNTYMÄVUOSI: 1967

KOTIMAA: AUSTRALIA

TAUSTA: INNOKAS KARATEN HARRASTAJA

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI: Vartuin kauniissa ja vauraassa Alburyn kaupungissa Uudessa Etelä-Walesissa. Useimpien kaupunkien tapaan sielläkin on rikollisuutta, vaikka sitä pidetäänkin yleensä turvallisena asuinpaikkana.

Lapsuuteni oli mukavaa aikaa. Vanhempani tosin erosivat ollessani seitsemänvuotias, mutta he huolehtivat aina siitä, ettei minulta eikä veljeltäni ja kahdelta sisareltani puuttunut mitään. Sain hyvän koulutuksen seudun parhaimmassa yksityiskoulussa, ja isä toivoi minusta liikemiestä. Olin kuitenkin enemmän kiinnostunut urheilusta ja menestyin hyvin pyöräilyssä ja karatessa. Päädyin töihin autokorjaamoon, sillä halusin käyttää enemmän aikaa ja energiaa urheiluun.

Pidin kunnia-asianani sitä, että pysyin hyvässä kunnossa, ja toisinaan tunsin itseni voittamattomaksi. Olisin hyvinkin voinut käyttää voimiani toisia vastaan, mutta karatenopettajani teroitti minulle tiukan kurin ja moraalin tärkeyttä, sillä hän tiesi, että minun oli ponnisteltava hillitäkseni itseni. Hän iskosti mieleeni, kuinka tärkeitä tottelevaisuus ja uskollisuus ovat.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI: Alettuani tutkia Raamattua minulle valkeni, että Jehova vihaa väkivaltaa (Psalmit 11:5). Aluksi järkeilin, ettei karate ole väkivaltaa vaan turvallista urheilua. Mielestäni sen edistämät hyveet ja korkeat normit olivat paljolti sopusoinnussa Raamatun opetusten kanssa. Kanssani tutkiva todistajapariskunta oli hyvin kärsivällinen. He eivät koskaan käskeneet minua luopumaan taistelulajeista, vaan opettivat minulle vain edelleen Raamatun totuutta.

Kun Raamatun tuntemukseni kasvoi ja ystävyyssuhteeni Jehovaan syveni, aloin nähdä  asiat toisesta näkökulmasta. Minuun teki vaikutuksen Jehovan Pojan Jeesuksen esimerkki. Vaikka hän oli hyvin voimakas, hän ei koskaan turvautunut fyysiseen väkivaltaan. Minua sävähdyttivät erityisesti hänen sanansa Matteuksen 26:52:ssa: ”Kaikki, jotka miekan ottavat, ne miekkaan tuhoutuvat.”

Mitä enemmän opin Jehovasta, sitä suuremmaksi kasvoi rakkauteni ja kunnioitukseni häntä kohtaan. Oli todella koskettavaa, että viisas ja voimakas Luojamme saattoi välittää minusta henkilökohtaisesti. Minuun teki vaikutuksen sekin, että kun aiheutin hänelle pettymyksiä tai kun kaikki tuntui niin vaikealta, että olisin halunnut heittää pyyhkeen kehään, hän ei luovuttanut minun suhteeni, kunhan vain jatkoin yrittämistä. Sain paljon lohtua hänen lupauksestaan: ”Minä, Jehova, sinun Jumalasi, tartun oikeaan käteesi, minä, joka sanon sinulle: ’Älä pelkää. Minä olen auttava sinua.’ ” (Jesaja 41:13.) Tajutessani, millaista rakkautta minua kohtaan oli osoitettu, en halunnut antaa periksi.

Tiesin, että karatesta luopuminen olisi kaikkein vaikeinta, mitä olin koskaan tehnyt, mutta tiesin myös, että se miellyttäisi Jehovaa, ja olin vakuuttunut siitä, että hänen palvelemisensa olisi minkä tahansa uhrauksen arvoista. Viimeinen niitti olivat varmaankin Matteuksen 6:24:stä lukemani Jeesuksen sanat: ”Kukaan ei voi olla kahden isännän orja.” Ymmärsin, että olisi mahdotonta palvella Jehovaa täysipainoisesti, jos harrastaisin edelleen karatea, sillä epäilemättä se nousisi vähitellen takaisin etusijalle. Minun oli tullut aika valita isäntäni.

Karatesta ei ollut helppo luopua, ja tilanne herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Tunsin iloa tietäessäni, että tekisin Jehovan onnelliseksi, mutta toisaalta minusta tuntui kuin olisin pettänyt karatenopettajani, ja yleensä taistelulajeja harrastavat pitävät toisten pettämistä anteeksiantamattomana. Jotkut tekisivät mieluummin itsemurhan kuin kantaisivat sellaista häpeää.

En saanut selitettyä opettajalleni, miksi aioin lopettaa karaten, ja niinpä sen kummemmitta puheitta vain katkaisin kaikki yhteydet häneen ja toisiin lajin harrastajiin. Tiesin tehneeni oikean ratkaisun, mutta tunsin myös syyllisyyttä siitä, etten ollut selittänyt uusia uskonkäsityksiäni toisille ja että olin siksi menettänyt tilaisuuden kertoa vakaumuksestani. Minusta tuntui, että olin ikään kuin pettänyt Jehovan, ennen kuin olin edes alkanut palvella häntä. Tilanne oli hyvin ahdistava, ja monesti kun yritin rukoilla Jehovaa, puhkesin vain itkuun.

Jehovan on täytynyt nähdä minussa jotain hyvää, sillä hän sai seurakunnan veljet ja sisaret tulemaan joukolla tuekseni. Heidän rakkautensa, lohdutuksensa ja ystävyytensä oli aivan uskomatonta. Minua lohdutti myös Raamatun kertomus Daavidista ja Batsebasta. Vaikka Daavid syyllistyikin vakaviin synteihin, Jehova antoi hänelle anteeksi, kun hän katui vilpittömästi. Sen miettiminen auttoi minua näkemään omat puutteeni oikeissa mittasuhteissa.

SAAMANI HYÖTY: Ennen kuin aloin tutkia Raamattua, en juuri välittänyt muista vaan elämäni keskittyi vain itseeni. Jehovan ja vaimoni avulla, joka on ollut rinnallani jo seitsemän vuotta, minusta on kuitenkin tullut paljon empaattisempi. Olemme saaneet tutkia Raamattua monien ihmisten kanssa, joista joidenkin elämä on ollut hyvin traagista. Olen nähnyt, miten Jehovan rakkaus on vaikuttanut toisten elämään, ja se on tuonut minulle paljon enemmän iloa kuin olisin koskaan voinut tuntea voimakkaana karatemestarina.

[Huomioteksti s. 14]

”Oli todella koskettavaa, että viisas ja voimakas Luojamme saattoi välittää minusta henkilökohtaisesti.”

 [Tekstiruutu/Kuva s. 15]

”Kiitos tästä erinomaisesta palstasta!”

Mitä pidit edellä olevista kokemuksista? Vartiotornissa on vuoden 2008 elokuun jälkeen julkaistu yli 50 tällaista kokemusta. Raamattu voi muuttaa elämän -palstasta on tullut monien lukijoiden suosikki. Mikä siinä vetoaa?

Siinä kerrotaan taustaltaan hyvin erilaisista ihmisistä. Joillakuilla oli asiat suhteellisen hyvin ennen kuin he saivat kuulla Jehova Jumalasta, mutta heidän elämästään puuttui todellinen tarkoitus. Toisilla taas oli voitettavanaan suuria haasteita, kuten väkivaltainen luonne tai huume- tai alkoholiriippuvuus. Jotkut tiesivät Jehovasta jo varttuessaan, mutta ajautuivat joksikin aikaa pois hänen palvonnastaan. Kaikki nämä kokemukset havainnollistavat sitä, että miellyttääkseen Jumalaa ihmisen on mahdollista tehdä muutoksia ja että siitä seuraa aina hyvää. Millainen vaikutus näillä kokemuksilla on ollut lukijoihin?

Eräs heistä kertoo, miten Vartiotornissa 1. helmikuuta 2009 ollut kirjoitus auttoi joitakin naisvankeja.

▪ ”Monet vangeista samaistuivat kirjoituksen henkilöihin. Varsinkin kertojien kuvat ennen ja jälkeen muutoksen samoin kuin heidän aiemmat elämänvaiheensa tekivät suuren vaikutuksen, sillä monilla vangeilla on samankaltainen tausta. Luettuaan nämä kokemukset kaksi vankia alkoi tutkia Raamattua.” (C. W.)

Jotkin kokemukset ovat olleet erityisen koskettavia. Tällainen oli muun muassa Guadalupe Villarrealin kokemus 1. huhtikuuta 2011 ilmestyneessä numerossa. Hän hylkäsi homoseksualistisen elämäntavan palvellakseen Jehovaa. Seuraavassa on kaksi niistä monista kirjeistä, joita saatiin lukijapalautteena.

▪ ”Guadalupen kokemus kosketti minua sydänjuuria myöten. On suurenmoista nähdä, miten täydellisesti rakkaus Jehovaan ja hänen Sanaansa voi muuttaa ihmisen!” (L. F.)

▪ ”Yritin aina ennen kertoa uskostani kaikille, myös homoseksualisteille, mutta viime aikoina olen kuitenkin huomannut sivuuttavani heidät tai jopa karttelevani heitä. Tämä kirjoitus oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Se auttoi minua näkemään ihmiset sellaisina kuin Jehova heidät näkee – hänen mahdollisina palvojinaan.” (M. K.)

Toinen moniin lukijoihin vaikutuksen tehnyt kokemus oli 1. elokuuta 2011 ilmestyneessä numerossa. Siinä Victoria Tong kertoi traagisesta lapsuudestaan. Hän tunnusti, että vielä vuosia sen jälkeen kun hän oli alkanut palvella Jehovaa, hän taisteli sellaista tunnetta vastaan, ettei hän ollut Jehovan rakkauden arvoinen. Lisäksi hän kertoi, mikä oli vähitellen auttanut häntä ottamaan vastaan tuon rakkauden. Seuraavassa lukijoiden kommentteja hänen kokemuksestaan.

▪ ”Victorian kokemus oli erittäin puhutteleva. Minunkin elämäni on ollut traagista, ja kamppailen jatkuvasti kielteistä ajattelua vastaan, vaikka olenkin ollut jo vuosia kastettu Jehovan todistaja. Tämän kokemuksen luettuani haluan kuitenkin entistä enemmän nähdä, mitä Jehova näkee minussa.” (M. M.)

▪ ”Taistelin nuorena kovasti päästäkseni eroon pornografiasta, mutta äskettäin retkahdin taas katsomaan sitä. Olen pyytänyt apua kristityiltä vanhimmilta ja edistynyt ongelman voittamisessa. Vanhimmat ovat vakuuttaneet minulle, että Jehova rakastaa minua ja osoittaa armoa. Toisinaan kuitenkin tuntuu, ettei Jehova voi mitenkään rakastaa minua. Victorian kokemuksesta oli todella paljon apua, ja tajuan nyt, että ajatellessani, ettei Jumala voi mitenkään antaa minulle anteeksi, väitän todellisuudessa, ettei hänen Poikansa uhri riitä peittämään syntejäni. Otin kirjoituksen talteen, niin että voin lukea ja mietiskellä sitä aina kun arvottomuuden tunteet pulpahtavat pintaan. Kiitos tästä erinomaisesta palstasta!” (L. K.)