Siirry sisältöön

Yllä: veljiä ja sisaria Vlorëssa Albaniassa vuonna 1930. Ylhäällä oikealla: Kirjasia, jotka ovat osa Albanian teokraattista historiaa. Alhaalla oikealla: hallintoelimeen kuuluva David Splane julkaisee Pyhän Raamatun Uuden maailman käännöksen vuoden 2005 piirikonventissa, jonka teemana oli ”Jumalinen tottelevaisuus”.

7. TAMMIKUUTA 2022
ALBANIA

Kymmenien vuosien kiellosta huolimatta Albaniassa on julistettu hyvää uutista 100 vuotta

Kymmenien vuosien kiellosta huolimatta Albaniassa on julistettu hyvää uutista 100 vuotta

Vuonna 2022 tuli kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Jehovan todistajat alkoivat toimia Albaniassa.

Nasho Idrizi oli ensimmäisiä albanialaisia, jotka ottivat totuuden vastaan. Asuessaan Yhdysvalloissa 1920-luvun alussa hän tutki Raamattua Kansainvälisten raamatuntutkijoiden kanssa, jolla nimellä Jehovan todistajat silloin tunnettiin.

Nasho palasi Albaniaan vuonna 1922. Vähitellen muitakin albanialaisia, joista oli Yhdysvalloissa asuessaan tullut raamatuntutkijoita, palasi kotiin kertomaan siitä, mitä he olivat oppineet.

Thanas Duli

Thanas Duli oli Albanian ensimmäisiä raamatuntutkijoita. Hän kertoi: ”Albaniassa oli vuonna 1925 kolme seurakuntaa sekä siellä täällä eri puolilla maata yksittäisiä raamatuntutkijoita ja kiinnostuneita.”

Noina varhaisina vuosina albaniaksi käännettiin joitakin julkaisuja, esimerkiksi Jumalan harppu ja Ihannehallitus. Vuoden 1926 helmikuun Vartiotornissa kerrottiin, että ”melkoisen suuri osa niitä [albanialaisia julkaisuja] on levitetty kansalle, ja albanialaiset tarttuvat totuuteen suurella ilolla”.

Argjiro ja Nasho Dori

Todistajat tulivat niin tunnetuiksi innokkaina saarnaajina, että heistä alettiin yleisesti käyttää nimitystä ungjillorë eli ’evankelistat’. Nasho Dori, joka kastettiin vuonna 1930, muisteli: ”Vuonna 1935 vuokrasimme joukolla linja-auton ja lähdimme saarnaamaan Këlcyrën kaupunkiin. Sitten sovittiin kauemmas Albaniaan ulottuvasta matkasta, jolla käytäisiin Përmetin, Leskovikin, Ersekën, Korçën, Pogradecin ja Elbasanin kaupungeissa. Matkamme päättyi Tiranaan, ja ehdimme juuri parahiksi Kristuksen kuoleman muistonviettoon.”

Vuonna 1939 fasistinen Italia miehitti Albanian ja kielsi Jehovan todistajien toiminnan. Veljiä alettiin vainota, koska he puolueettomuutensa vuoksi kieltäytyivät tarttumasta aseisiin Italian ja Kreikan välisessä sodassa. a Noina vuosina 15 veljeä sai vankeustuomion. Nikodhim Shyti lähetettiin keskitysleiriin, eikä hänestä sen jälkeen kuultu mitään.

Toisen maailmansodan lopulla vuonna 1944 Albaniassa nousi valtaan kommunistipuolue. Vaino jatkui. Monet veljet joutuivat vankilaan, ja heitä kidutettiin. Toisia lähetettiin työleireille kauas perheistään. Noina vuosina Albania oli eristyksissä muusta maailmasta. Vuoden 2010 Jehovan todistajien vuosikirjassa todettiin: ”Vaikka sikäläiset vallanpitäjät voivat eristää Albanian veljet muista uuden maailman yhteiskuntaan kuuluvista, he eivät voi estää heitä saamasta Jumalan pyhää henkeä.” Vuonna 1967 Albania julistautui ensimmäiseksi ateistiseksi valtioksi. Sinne jäänyt pieni todistajien ryhmä toimi edelleen varovaisesti vakaumuksensa mukaan.

Kun kommunismi kukistui, Jehovan todistajat tunnustettiin virallisesti 22. toukokuuta 1992 kiellon oltua voimassa yli 50 vuotta.

Albaniassa on nyt 5 550 todistajaa, ja he toimivat 89 seurakunnassa. Iloitsemme veljiemme kanssa siitä, että Jehovan sana on levinnyt ja vaikuttanut yhä voimakkaammin kiihkeästä vainosta huolimatta (Apostolien teot 19:20).

a Kreikan ja Italian välillä oli konflikti 28.10.1940–23.4.1941. Sen myötä toinen maailmansota levisi Balkanin alueelle.