Siirry sisältöön

YHDYSVALLAT

Historiallisia tapahtumia Yhdysvalloissa

Historiallisia tapahtumia Yhdysvalloissa
  1. 17. KESÄKUUTA 2002 Yhdysvaltain korkein oikeus vahvistaa 1940-luvulla tekemänsä päätökset, joiden mukaan Jehovan todistajien kenttätyöllä on perustuslaillinen suoja (New Yorkissa rekisteröity Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura vastaan Strattonin kylä)

  2. ELOKUU 1998 Yhdysvalloissa ylitetään miljoonan Jehovan todistajan raja

  3. 15. HUHTIKUUTA 1992 Tapauksessa Pater vastaan Pater Ohion korkein oikeus katsoo, että alioikeudella ei ollut oikeutta rajoittaa huoltajan oikeuksia vanhemman uskonnon perusteella; ratkaisu on yhdenmukainen ylempien oikeusasteiden aiempien ratkaisujen kanssa

  4. 30. LOKAKUUTA 1985 Mississippin korkein oikeus linjaa, että yksilöllä on yksityisyyden suojan ja uskonnonvapauden perusteella oikeus saada veretöntä lääketieteellistä hoitoa (tapaus Brown)

  5. 31. ELOKUUTA 1972 Columbian piirikunnan muutoksenhakutuomioistuin päättää, että osavaltion on kunnioitettava oikeustoimikelpoisen aikuisen päätöstä kieltäytyä verensiirrosta (tapaus Osborne)

  6. 30. MARRASKUUTA 1953 Yhdysvaltain korkein oikeus päättää, että Jehovan todistajien kokoaikainen julistaja voidaan vapauttaa asepalveluksesta, vaikka hän tekisi ansiotyötä (Dickinson vastaan Yhdysvallat)

  7. 1944 Jehovan todistajien vaino laantuu

  8. 14. KESÄKUUTA 1943 Yhdysvaltain korkein oikeus kumoaa Gobitis-tapauksessa annetun päätöksen ja toteaa, että todistajaoppilaiden pakottaminen tervehtimään lippua ja lausumaan lippuvala loukkaa heidän perustuslaillisia oikeuksiaan sanan- ja uskonnonvapauteen (Länsi-Virginian osavaltion kouluhallitus vastaan Barnette)

  9. 3. TOUKOKUUTA 1943 Yhdysvaltain korkein oikeus kumoaa Jehovan todistajiin sovellettavan järjestyssäännön, jonka mukaan uskonnollisen kirjallisuuden levittäminen on luvanvaraista (Murdock vastaan Pennsylvania)

  10. 3. KESÄKUUTA 1940 Yhdysvaltain korkein oikeus vahvistaa, että lipun tervehtiminen on pakollista julkisissa kouluissa (Minersvillen koulupiiri vastaan Gobitis); todistajia aletaan vainota

  11. 20. TOUKOKUUTA 1940 Ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain korkein oikeus vahvistaa, että osavaltion ja paikallishallinnon viranomaisten tulee kunnioittaa perustuslain ensimmäistä lisäystä, joka koskee uskonnonvapautta; oikeus linjaa myös, ettei Jehovan todistajien kenttätyö häiritse yleistä järjestystä (Cantwell vastaan Connecticut)

  12. 28. MAALISKUUTA 1938 Yhdysvaltain korkein oikeus kumoaa järjestyssäännön, jonka mukaan Jehovan todistajat tarvitsevat luvan kirjallisuuden levittämiseen (Lovell vastaan Griffinin kaupunki)

  13. 26. HEINÄKUUTA 1931 Raamatuntutkijat alkavat käyttää nimeä Jehovan todistajat

  14. 14. TOUKOKUUTA 1919 Pennsylvaniassa rekisteröidyn Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran avainhenkilöiden rikostuomiot kumotaan; myöhemmin heitä vastaan esitetyistä syytteistä luovutaan

  15. 20. KESÄKUUTA 1918 Pennsylvaniassa rekisteröidyn Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran avainhenkilöt tuomitaan vankeuteen, koska heidän katsotaan julkaisevan sodanvastaista aineistoa

  16. 4. MAALISKUUTA 1909 Kansan saarnastuoliseura perustetaan; myöhemmin sen nimeksi muutetaan New Yorkissa rekisteröity Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura

  17. 31. TAMMIKUUTA 1909 Raamatuntutkijoiden päätoimisto siirtyy Brooklyniin New Yorkiin

  18. 15. JOULUKUUTA 1884 Sittemmin Pennsylvaniassa rekisteröitynä Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseurana tunnettu yhdistys perustetaan

  19. 1880-LUKU Raamatuntutkijoiden päätoimisto perustetaan Alleghenyyn Pennsylvaniaan

  20. HEINÄKUU 1879 Nykyisen Vartiotorni-lehden ensimmäinen numero julkaistaan

  21. 1870 Charles Russell ja hänen ystävänsä alkavat tutkia yhdessä Raamattua Alleghenyssä Pennsylvaniassa; ryhmä tunnetaan nimellä raamatuntutkijat