Siirry sisältöön

NUORET KYSYVÄT

Mitä jos harkitsen itsemurhaa?

Mitä jos harkitsen itsemurhaa?

 ”Pari vuotta sitten olin tosi ahdistunut. Minusta tuntui, että maailma kaatuu päälle, ja aloin miettiä itsemurhaa. En oikeasti halunnut kuolla. Halusin vain päästä eroon pahasta olosta.” (Jonathan, 17)

 Kyselyssä, johon osallistui noin 14 000 lukioikäistä opiskelijaa, selvisi, että lähes joka viides opiskelija oli harkinnut itsemurhaa viimeisen vuoden aikana. a Jos sinusta tuntuu, ettet jaksaisi enää elää, mikä voisi auttaa?

  •   Älä hätiköi. Päätä, ettet toimi hetken mielijohteesta. Vaikka ongelmasi voivat tuntua tällä hetkellä ylitsepääsemättömiltä, niistä on mahdollista selvitä.

 Sinusta saattaa tuntua, että olet eksynyt labyrinttiin, josta ei ole tietä ulos. Ulospääsytie voi kuitenkin olla lähempänä kuin arvaatkaan, ja löydät sen, kun saat apua.

  •  Raamatun periaate: ”Olemme ahtaalla joka tavalla, mutta emme toimintakyvyttömiä. Olemme ymmällä, mutta emme täysin umpikujassa.” (2. Korinttilaisille 4:8.)

     Ehdotus: Voit saada apua voimakkaisiin tai toistuviin itsetuhoisiin ajatuksiin. Esimerkiksi kriisipuhelimissa tai sairaalan päivystyksessä on ammattitaitoisia ihmisiä valmiina auttamaan sinua. Selvitä, millaisia palveluita on sinun alueellasi.

  •   Puhu tunteistasi. Lähelläsi on perheenjäseniä ja ystäviä, jotka välittävät sinusta ja haluavat auttaa sinua. He eivät kuitenkaan voi tietää, miltä sinusta tuntuu, jos et kerro sitä heille.

 Jotkut tarvitsevat silmälasit nähdäkseen tarkasti. Vastaavasti ystäväsi voi saada sinut näkemään tilanteesi kirkkaammin ja auttaa sinua jatkamaan eteenpäin.

  •  Raamatun periaate: ”Tosi ystävä – – [on] kuin veli vaikeina aikoina.” (Sananlaskut 17:17.)

     Ehdotus: Voisit aloittaa keskustelun sanomalla esimerkiksi: ”Minulla on viime aikoina ollut tosi paha olla. Voitaisiinko puhua siitä?” Tai voisit sanoa: ”Minulla on ongelmia, ja minusta tuntuu, etten selviä niistä yksin. Voisitko auttaa?”

  •   Hae ammattiapua. Esimerkiksi ahdistuneisuus tai masennus voivat riistää ihmiseltä halun elää. Tällaisia terveysongelmia voidaan kuitenkin hoitaa.

 Aivan kuten flunssa voi viedä ruokahalun, masennus voi viedä elämänhalun. Molemmat ovat kuitenkin sairauksia, joita voidaan hoitaa.

  •  Raamatun periaate: ”Eivät terveet tarvitse lääkäriä vaan sairaat.” (Matteus 9:12.)

     Ehdotus: Nuku riittävästi, urheile säännöllisesti ja syö terveellisesti. Kun pidät huolta fyysisestä kunnostasi, voit paremmin myös henkisesti.

  •   Rukoile. Raamatussa sanotaan, että Luojamme ”on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaiken” (1. Johanneksen kirje 3:20). Mitä jos puhuisit hänelle tilanteestasi jo tänään? Käytä hänen nimeään Jehova ja kerro hänelle, miltä sinusta oikeasti tuntuu.

 Joitain asioita on liian raskasta kantaa yksin. Luojasi Jehova haluaa auttaa sinua.

  •  Raamatun periaate: ”Esittäkää – – pyyntönne Jumalalle – –, niin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken käsityskyvyn, varjelee teidän sydämenne ja mielenne.” (Filippiläisille 4:6, 7.)

     Ehdotus: Sen lisäksi, että kerrot Jehovalle ongelmistasi, yritä keksiä joka päivä ainakin yksi asia, josta voit kiittää häntä (Kolossalaisille 3:15). Kiitollisuus auttaa keskittymään myönteisiin asioihin.

 Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, hanki apua. Jonathan, jota lainattiin alussa, teki niin. Hän kertoo: ”Puhuin paljon vanhempieni kanssa ja hankin ammattiapua. Se auttoi, ja nykyään voin paljon paremmin. Edelleen on parempia ja huonompia päiviä, mutta enää minulla ei ole itsetuhoisia ajatuksia.”

a Kyselyn toteutti Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus (CDC) vuonna 2019.