Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Neljä asiaa jotka sinun tulisi tietää avioerosta

Neljä asiaa jotka sinun tulisi tietää avioerosta

Arvioituaan vahingot omistajien on tehtävä valinta: he voivat joko purkaa talon tai säästää sen.

ONKO sinun avioliittosi samanlaisessa taitekohdassa? Ehkä puolisosi on pettänyt luottamuksesi tai toistuvat ristiriidat ovat vieneet suhteestanne ilon. Saatat siinä tapauksessa ajatella, että rakkautenne on sammunut tai teitä ei ole tarkoitettu toisillenne. Tai kenties sinusta tuntuu, ettette avioituessanne tienneet, mihin olitte ryhtymässä. Mielessäsi on saattanut pyöriä jopa avioeron mahdollisuus.

Älä tee avioeropäätöstä hätäisesti vaan punnitse asioita. Ero ei välttämättä tee loppua elämän huolista – päinvastoin tilalle tulee usein vain toisenlaisia ongelmia. Tri Brad Sachs varoittaa: ”Eroavat pariskunnat haaveilevat täydellisestä avioerosta, jossa yhteenottojen synkät myrskyt vaihtuvat yhtäkkiä ja pysyvästi seesteisyyden ja samanhenkisyyden virkistävään, tyynnyttävään tuulenvireeseen. Tällainen tila on kuitenkin yhtä saavuttamaton kuin täydellinen avioliitto.” (The Good Enough Teen.) Siksi on tärkeää olla täysin selvillä siitä, mitä eroon liittyy, ja miettiä sitä realistisesti.

Raamattu ja avioero

Raamattu ei suhtaudu avioeroon kevyesti. Sen mukaan puolison hylkääminen köykäisin perustein – esimerkiksi sen takia, että voisi ottaa uuden puolison – on Jehova Jumalan silmissä petollista ja vihattavaa (Malakia 2:13–16). Avioliitto on pysyvä side (Matteus 19:6). Monet vähäpätöisistä syistä purkautuneet liitot olisi voitu pelastaa, jos puolisot olisivat olleet anteeksiantavampia (Matteus 18:21, 22).

Toisaalta Raamattu esittää yhden pätevän syyn erota ja mennä uudestaan naimisiin: avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet (Matteus 19:9). Näin ollen jos puoliso on ollut uskoton, viattomalla puolisolla on oikeus päättää liitto. Muiden ei pidä esittää asiasta omia mielipiteitään, eikä tämän kirjoituksenkaan tarkoituksena ole sanoa, miten toimia. Viattoman puolison on itse tehtävä ratkaisunsa, sillä hänen on elettävä sen seurausten kanssa (Galatalaisille 6:5).

Raamatussa kuitenkin sanotaan: ”Terävänäköinen harkitsee askeleitaan.” (Sananlaskut 14:15.) Niinpä vaikka avioeroon olisikin raamatullinen peruste, on viisasta miettiä vakavasti tuon askeleen seurauksia (1. Korinttilaisille 6:12). Brittiläinen David * sanoo: ”Jotkut ajattelevat, että ratkaisu on tehtävä nopeasti, mutta voin eronneena sanoa kokemuksesta, että asioiden perusteelliseen punnitsemiseen tarvitaan aikaa.”

Tarkastelemme nyt neljää tärkeää kysymystä, joita on syytä miettiä. On hyvä huomata, että yksikään haastatelluista eronneista ei sano tehneensä väärää ratkaisua. Heidän kommenteissaan tulee kuitenkin esiin joitakin niistä haasteista, joita eronneet usein kohtaavat eroa seuraavina kuukausina tai jopa vuosina.

1 Raha-asiat

Italialainen Daniella oli ollut naimisissa 12 vuotta, kun hän sai tietää miehensä suhteesta tämän työtoveriin. ”Siinä vaiheessa nainen oli raskaana kuudennella kuukaudella”, hän kertoo.

Heidän asuttuaan jonkin aikaa erillään Daniella päätti ottaa eron. ”Yritin pelastaa liittomme, mutta mieheni oli edelleen uskoton.” Daniella tuntee tehneensä oikean ratkaisun mutta kertoo: ”Heti kun muutimme erilleen, taloudellinen tilanteeni romahti. Välillä minulla ei ollut iltaisin muuta suuhunpantavaa kuin lasillinen maitoa.”

Samanlaisen takaiskun koki espanjalainen Maria. Hän kertoo: ”Entinen mieheni ei tue meitä rahallisesti lainkaan, ja minun täytyy tehdä todella lujasti töitä selviytyäkseni hänen jättämistään veloista. Minun piti myös muuttaa mukavasta talostamme pieneen kerrostaloasuntoon levottomalle alueelle.”

Kuten nämä kokemukset osoittavat, avioliiton päättyminen merkitsee naisille usein taloudellisen tilanteen tuntuvaa huononemista. Eräässä seitsemän vuotta kestäneessä eurooppalaisessa tutkimuksessa kävi ilmi, että eron jälkeen miesten tulot kasvoivat 11 prosenttia mutta naisten putosivat 17 prosenttia. Tutkimusta vetänyt Mieke Jansen sanoo: ”Joillakin naisilla on vaikeaa, koska heidän täytyy huolehtia lapsista, löytää työpaikka ja selviytyä eron tuottamista traumoista.” Lontoossa ilmestyvä Daily Telegraph -lehti kirjoitti, että joidenkin asianajajien mukaan tällaiset tekijät ”pakottavat ihmiset harkitsemaan eroa tavallista tarkemmin”.

Mitä voi tapahtua: Eron jälkeen tulosi voivat pienetä ja saatat joutua vaihtamaan asuntoa. Jos saat lasten huoltajuuden, lasten ja itsesi elättäminen voi olla vaikeaa (1. Timoteukselle 5:8).

2 Vanhemmuus

”Mieheni uskottomuus oli hirvittävä sokki”, sanoo brittiläinen Jane. ”Kova isku oli sekin, että hän halusi jättää meidät.” Jane erosi miehestään ja uskoo tehneensä oikean päätöksen. Hän kuitenkin myöntää: ”Yksi kohtaamistani haasteista oli se, että minun piti olla lapsille sekä äitinä että isänä. Kaikki päätökset piti tehdä yksin.”

Vastaavassa tilanteessa oli espanjalainen Graciela. ”Sain 16-vuotiaan poikamme yksinhuoltajuuden. Nuoruus on kuitenkin vaikeaa aikaa, enkä ollut varautunut kasvattamaan häntä yksin. Itkeskelin öin ja päivin. Tunsin epäonnistuneeni äitinä.”

Yhteishuoltajuus voi tuoda toisenlaisia ongelmia, kun entisen puolison kanssa pitäisi neuvotella vierailujärjestelyistä, elatusmaksuista, kurista ja muista arkaluonteisista asioista. Yhdysvaltalainen Christine kertoo: ”Toimivan suhteen luominen entiseen puolisoon ei ole helppoa. Suhteeseen liittyy monenlaisia tunteita, ja ellei ole tarkkana, lapsesta voi tulla välikappale, jonka avulla yrittää saada tilanteesta kaiken irti.”

Mitä voi tapahtua: Viranomaisten määräämät huoltajuusjärjestelyt eivät ehkä ole sellaisia kuin olisit toivonut. Yhteishuoltajuus voi tuottaa vaikeuksia, jos entinen puoliso ei suhtaudu vierailuihin, elatusmaksuihin ja muihin asioihin niin järkevästi kuin toivoisit.

3 Vaikutus eroavan tunne-elämään

Brittiläisen Markin vaimo petti häntä kahdesti. Mark sanoo: ”Toisella kerralla en enää kestänyt ajatella, että sama tapahtuisi vielä uudelleen.” Hän erosi vaimostaan mutta huomasi, että tunteet vaimoa kohtaan eivät kuolleet. ”Toiset uskovat tukevansa minua sanoessaan hänestä jotain kielteistä, mutta ei asia niin ole. Rakkaus jää pitkäksi aikaa elämään.”

Edellä mainittu Davidkin oli järkyttynyt saadessaan selville, että hänen vaimollaan oli toinen mies. ”Ensin sitä oli mahdotonta uskoa. Olin todella halunnut elää elämäni jokaisen päivän hänen ja lastemme kanssa.” David valitsi eron, mutta tulevaisuutta varjostavat epäilyt. ”Mietin, voiko kukaan rakastaa minua aidosti tai kävisikö samalla tavalla, jos menisin uusiin naimisiin. Itseluottamukseni on järkkynyt.”

Eronnut voi odottaa kokevansa hyvin monenlaisia tunteita. Hän voi yhä tuntea rakkautta entistä puolisoaan kohtaan, jonka kanssa hän oli yhtä lihaa (1. Mooseksen kirja 2:24). Toisaalta hän voi tuntea tapahtuneen johdosta suuttumusta. Edellä lainattu Graciela sanoo: ”Vielä vuosienkin jälkeen tunnen itseni hämmentyneeksi, nöyryytetyksi ja avuttomaksi. Mieleen palautuu monia onnellisia hetkiä avioliiton ajoilta, ja mietin, miksi näin pääsi käymään ja valehteliko hän sanoessaan minulle usein, ettei voisi elää ilman minua.”

Mitä voi tapahtua: Puolison väärän käytöksen herättämät suuttumuksen ja kaunan tunteet voivat viipyä mielessä. Väliin taas yksinäisyys saattaa tuntua musertavalta. (Sananlaskut 14:29; 18:1.)

4 Vaikutus lapsiin

”Se oli katkera pettymys”, kuvailee espanjalainen José. ”Pahinta oli saada selville, että tuo toinen mies oli sisareni aviomies. Olisin halunnut kuolla.” José näki, että vaimon käytös vaikutti myös heidän kahteen poikaansa, jotka olivat tuolloin kaksi- ja nelivuotiaat. ”He eivät voineet käsittää, mitä oli tapahtunut. He eivät ymmärtäneet, miksi äiti asui heidän setänsä kanssa ja miksi minä olin ottanut heidät mukaani ja muuttanut sisareni ja äitini kanssa samaan asuntoon. Aina kun olin lähdössä jonnekin, he kyselivät, koska tulisin takaisin, tai pyysivät, etten hylkäisi heitä.”

Lapset ovat usein unohdettuja uhreja avioeron taistelutantereella. Mutta entä jos puolisot eivät yksinkertaisesti tule toimeen keskenään? Onko ero silloin tosiaan ”parempi lapsille”? Tämä käsitys on viime aikoina joutunut voimakkaan arvostelun kohteeksi, varsinkin puhuttaessa niistä tapauksista, joissa avio-ongelmat eivät ole olleet suuria. Kirjassa Avioeron perintö sanotaan: ”Monet aikuiset, jotka ovat jääneet onnettoman avioliiton ansaan, olisivat yllättyneitä kuullessaan lastensa olevan suhteellisen tyytyväisiä. He eivät välitä, nukkuvatko äiti ja isä eri sängyissä, niin kauan kuin perhe on yhdessä.”

Lapset huomaavat kyllä usein vanhempien väliset ristiriidat, ja jännitteet voivat vaikuttaa haitallisesti heidän nuoreen mieleensä ja sydämeensä. Olisi kuitenkin virhe kuvitella, että ero on automaattisesti heidän parhaakseen. Tutkijat Linda J. Waite ja Maggie Gallagher kirjoittavat: ”Näyttää siltä, että avioliiton tarjoamissa puitteissa vanhempien on helpompi ylläpitää sellaista johdonmukaista, kohtuullista kuria, joka herättää lapsissa vastakaikua, silloinkin kun liitto ei ole aivan ihanteellinen.” (The Case for Marriage.)

Mitä voi tapahtua: Avioero voi vaikuttaa lapsiisi tuhoisasti, varsinkin jos et kannusta heitä säilyttämään tervettä suhdetta entiseen puolisoosi (ks. tekstiruutu  ”Kahden tulen välissä”).

Tässä kirjoituksessa on käsitelty neljää seikkaa, joita avioeroa harkitsevien olisi hyvä punnita. Kuten edellä mainittiin, jos puoliso on ollut uskoton, ratkaisu on viattoman puolison käsissä. Valitseepa hän kumman tien tahansa, hänen on oltava selvillä seurauksista. Hänen tulisi tietää, mitä haasteita on edessä, ja varautua niihin.

Asioiden miettimisen jälkeen saattaa näyttää siltä, että olisi parempi yrittää tehdä jotain avioliiton hyväksi. Onko se mahdollista?

^ kpl 8 Jotkin nimet on muutettu.